Kuljetusalan uutiset

Ryanair teki ennätystuloksen

Maanantai
21.05.2012

Halpalentoyhtiö Ryanair teki jälleen ennätystuloksen. Yhtiön nettotulos oli maaliskuussa päättyneenä tilivuotena 503 miljoonaa euroa, mikä on 25 prosenttia enemmän kuin edellisenä tilivuotena.

Ryanair kuitenkin arvioi tuloksensa tänä vuonna todennäköisesti heikkenevän polttoainekulujen kasvun ja Euroopan taloustilanteen vuoksi. Yhtiö on viime kuukausien aikana nostanut hintojaan ja leikannut kapasiteettiaan kasvavien kulujen takia.

Finavia aloittaa yt-neuvottelut

Keskiviikko
09.05.2012

Finavia käynnistää pääosin pääkaupunkiseudulla työskenteleviä toimihenkilöitä koskevan yt-nouvottelut, jotka voivat johtaa arviolta noin 40 henkilön työtehtävien loppumiseen tai irtisanomisperusteella toteutettavaan muutokseen työsopimukseen.

"Lentoliikenteen toimintaympäristö on ollut jo jonkin aikaa voimakkaassa murroksessa. Matkustajat odottavat lentoyhtiöiltä maltillisia lipun hintoja, minkä seurauksena koko lentoliikenteen palveluketjun täytyy jatkuvasti pitää huolta tehokkuudestaan. Tämän takia taloudellinen liikkumavaramme on kapea tulevina vuosina", Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen sanoo.

Tallinkin matkustajamäärä kasvoi

Perjantai
04.05.2012

Tallink-konserni kuljetti huhtikuussa yhteensä 745 770 matkustajaa, mikä on 1,6 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Kuljetettujen ajoneuvojen määrä nousi 4,1 prosenttia.

"Olemme tyytyväisiä Suomi-Viro-reitin kasvulukuihin. Kesää kohti mennessä toivomme voivamme tarjota kaikille asiakkaillemme monipuolisen ja eri tarpeisiin sopivan loma- ja reittivalikoiman", sanoo Tallink Silja Oy:n varatoimitusjohtaja Pasi Näkki.

Finnair irtisanoo jopa 280 työntekijää

Keskiviikko
11.04.2012

Finnair on tehnyt aiesopimuksen moottori- ja laitehuoltopalveluiden hankkimisesta sveitsiläiseltä SR Technicsiltä. Sitova sopimus SR Technicsin kanssa merkitsee toteutuessaan Finnairin oman laitehuollon sopeuttamista ja moottorikorjaamon toiminnan lakkauttamista.

Finnair aloittaa moottori- ja laitehuoltopalveluiden henkilöstön kanssa yt-neuvottelut. Arvioitu vähennystarve on 280 työntekijää. Yhteensä näissä toiminnoissa työskentelee noin 350 henkilöä.

UPS ostaa TNT:n

Maanantai
19.03.2012

Naailman suurin pakettikuljetusyhtiö UPS ostaa hollantilaisen TNT:n. Kauppahinta on 5,2 miljardia euroa.

Yhtiöiden yhteen laskettu liikevaihto on noin 45 miljardia euroa. TNT:n suurin omistaja on Hollannin posti noin kolmanneksen omistusosuudellaan.

WTO tuomitsi Boeingin miljardituet

Tiistai
13.03.2012

Maailman kauppajärjestö WTO piti voimassa aiemmin tekemänsä päätöksen, jonka mukaan lentokonevalmistaja Boeing sai ainakin viisi miljardia dollaria maailmankaupan pelisääntöjen vastaista julkista rahoitusta.

Kyse on Yhdysvaltojen ja EU:n välisestä kiistasta, joka koskee lentokoneenvalmistajille Yhdysvalloissa ja Euroopassa maksettuja julkisia tukia.

Finnair myy catering-yhtiönsä

Maanantai
12.03.2012

Finnair on myymässä catering-toimintonsa LSG Sky Chefsille, joka on Lufthansan tytäryhtiö. Finnair aikoo vastaisuudessa ostaa catering-palvelunsa LSG:ltä.

"Kokemuksemme LSG Sky Chefsistä muilta kentiltä ovat positiivisia ja yhteistyön laajeneminen on luonnollinen jatko kumppanuudellemme", sanoo Finnairin asiakaspalvelusta vastaava johtaja Anssi Komulainen.

Airberlin teki uuden ennätyksen polttoainetehokkuudessa

Perjantai
24.02.2012

Saksan toiseksi suurin lentoyhtiö Airberlin paransi polttoainetehokkuuttaan toistamiseen 1,5 prosentilla vähentäen keskimääräistä polttoaineenkulutustaan 3,5 litraan 100 lennettyä matkustajakilometriä kohden. Tämä tarkoittaa, että Airberlin kuluttaa vähemmän polttoainetta per lento kuin yksikään muu eurooppalainen lentoyhtiö.

"Ympäristönsuojelusta on tullut yksi kilpailutekijä. Resurssien tehokas käyttö johtaa kustannusten pysyvään laskuun ja hyödyttää ympäristöä. Tämä on asiakkaille tärkeää. Airberlin haluaa panostaa tähän edelleen", sanoo Airberlinin toimitusjohtaja Hartmut Mehdorn.

Spanair konkurssiin

Maanantai
30.01.2012

Espanjalainen lentoyhtiö Spanair on ajautunut konkurssiin ja lopettanut toimintansa. Kaikki yhtiön lennot on peruttu.

Jos kuluttaja on ostanut Spanairilta pelkän lennon ja maksanut sen luottokortilla, hän voi vaatia lennon hinnan palautusta luottoyhtiöltään. Muulla tavoin lennon suoraan Spanairille maksaneiden kannattaa ottaa yhteyttä yhtiöön sen verkkosivujen kautta tai puhelimitse.

Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 5,4 prosenttia

Tiistai
17.01.2012

Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 5,4 prosenttia vuoden 2010 joulukuusta vuoden 2011 joulukuuhun. Perävaunuyhdistelmien kustannukset nousivat 5,7 prosenttia, keskiraskaiden ja raskaiden kuorma-autojen 5,0 prosenttia ja pakettiautojen ja kevyiden kuorma-autojen 4,1 prosenttia.

Kokonaisindeksin nousuun vaikutti etenkin polttoaineiden hintojen kohoaminen. Ilman polttoainekustannuksia kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 3,8 prosenttia.