Ulkomaankauppa

Euroopan unionin jäsenmaiden välillä voimassa olevan vapaan liikkuvuuden periaatteen piiriin kuuluvat tavarat, kuljetukset, rahoituspalvelut, pääoma, informaatio- ja audiovisuaaliset palvelut sekä ihmisten liikkuminen. Tavaroiden vapaa liikkuvuus tarkoittaa, että jäsenmaiden sisärajoilla ei kanneta tullia eikä rajaveroa.

Tämän sisä- eli yhteisökaupan tilastot kerätään Intrastat-järjestelmän avulla, johon tiedonantovelvollisia ovat kauppaa käyvät arvonlisäverojärjestelmään kuuluvat yritykset ja yhteisöt pienimpiä lukuun ottamatta. Sisämarkkinoiden toiminta on kuitenkin vielä kaukana kotimaankaupasta. Tulli- ja veroalueiden rajat poikkeavat jonkin verran toisistaan. Esimerkiksi Ahvenanmaa kuuluu osana Suomea EU:n tullialueeseen, mutta se on EU:n veroalueen ulkopuolella. Kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa on ulkokauppaa, ja siihen sovelletaan EU:n yhteistä tullitariffia ja kauppapolitiikkaa lukuisine säännöksineen.